Kaikki kirjoittajan harri artikkelit

Vaihtoehtoisia tapoja ajanhallintaan

Vaihtoehtoisia tapoja ajanhallinnan parantamiseen

Jotkut ajanhallinnan tekniikat ovat hyvinkin elämänhallinnallisia. Seuraavassa joitakin, joita olen itse käyttänyt viime aikoina. Koska haluan nyt olla ytimekäs, mennään suoraan asiaan:

1. Riittävä lepo

Unihygienia oli muotisana muutama vuosi sitten. Se viittaa siihen, että ihminen on itse vastuussa siitä, koska menee nukkumaan ja missä olosuhteissa. Onnistuneen unihygienian luominen itselle helpottaa nukahtamista, ja parantaa unen laatua. Käytännössä se tarkottaa sitä, että alkaa rauhoittua ajoissa ennen nukkumaan menoa (esim tuntia ennen), ja että menee ajoisssa sänkyyn.

Mitkähän sitten ovat pahimmat unihygienian häiritsijät. Hmm… mietitäänpä hetki… olisikohan TV ja Internet?

Itse olen viime vuosina yllättävän hyvin vieroittanut itseni kaikista yöllisistä TV sarjoista. Mutta välillä tulee kyllä edelleen puuhalitua blogijuttuja, tai surffailtua tiedon valtatiellä, erinäisten tietojen perässä.

Itse olen selvästi huomannut, että ero sen välillä, että jos olen nukkunut ”seitsemän plus” tuntia, tai ”kuusi ja puoli miinus” tuntia, on kohdallani huomattava. Haluanko joutua keskittymään silmien aukipitoon tylsässä palaverissa (jos sellaiseen joudun)? En halua. Tämän eron oivaltaminen oli tarvitsemani motivaattori unen määrän pinehköön lisäämiseen.

Toisille unen määrä ei näyttäisi olevan olleellinen tekijä. Valitettavasti itse en kuiteknaan kuulu siihen ryhmään… Eikä vatsanikaan sitä vähempää unta arvosta, koska kahvia kuluu ”notta silmät pysyisivät auki”.

2. D-vitamiini (pimeän ajan yli)

Ylen Aamutohtori Jukka Pekka Kouri oli hyvin vakuuttava tässä taannoin aamulla, joten ostin oman purkkini. Rainbow D3. Katso Pekan juttu itse ja vedä omat johtopäätöksesi.

http://areena.yle.fi/video/1322033805092

Tai jos et jaksa katsoa niin Pekka siis sanoo, että D vitamiin on Suomalaiselle tärkeä ravintolisä.

Kaikennäköiset terveysjutut ova kuitenkin hieman kimurantteja. Googlettamalla löytyy samaan hengenvetoon tällaistakin mielipidettä lisäravinteihin:

http://areena.yle.fi/video/1318269782261

Vaikka jutussa todetaankin, että ”D-vitamiini ei sentään lisää kuolleisuttta”, korostettakoon siis, että kerron tässä omasta valinnastani, eikä tämä ole terveysvalintakehoitus kenellekään muulle.

Alustavasti voi kuitenkin olla, että ainakin jollakin plasebotasolla, vaikutusta itseeni olisi hieman. Eli jatkan käyttöä toistaiseksi.

3. Sopiva liikunta

Huippusuorittajan, on huippu-urheilijan tavoin, keskityttävä kokonaisvaltaisesti tasapainoiseen elämään. Siihen on hyvä kuulua myös sopivasti kehon liikuntaa.

Beautiful female athlete standing on a running machine listening

”Sopivasti liikuntaa” voi olla niinkin pientä, kuin kävelyä/juoksua kolmesti viikossa, rontti puoli tuntia.

Itse huomaan, että voin ilman liikuntaa toimia ongelmitta ja tehokkaasti noin viikon. Sen jälkeen, alan huomaamaan yleistä väsymystä. Parin liikkumattoman viikon jälkeen, en liikuntaa oikein uudelleen haluaisi edes aloittaa. Silti tehokkuuteni alkaa siinä vaiheessa kärsiä.

Liikkuminen virkistää, ja palattua liikunnasta, voin vielä ikään kuin aloittaa illan uudelleen. Se auttaa siihen, että saan vielä aloitettua jonkun hyödyllisen asian tekemiseen, sen sijaan että olisinkin töllöttänyt TV:tä sohvalta koko illan.

Muita vaihtoehtoisia tapoja?

Tuleeko sinulle mieleen vaihtoehtoisia tapoja ajanhallintaan?

Vaihtoehtoisilla tavoilla tarkoitan epäsuoria ajanhallinnan hyötytekoja, jotka eivät siis ole ”listaa tekemättömät asiat listalle” tyyppisiä, mutta jotka kuitenkin kokonaisvaltaisesti tarkastellen lisäävät yleistä tehokkuutta.

Saa kommenoida!

Itselläni on vielä muutamia mielestä, joista jatkan muutaman päivän päästä. Ollaan kuulolla!

Anteeksi, olen myöhässä

Itsensä motivointi ja käyntiin pääseminen

Lisäsin juuri Ajanhallintablogi sivustoon uuden osion koskien oman itsensä motivointia ja aloittamisen vaikeutta. Käy vilkaisemassa sitä täältä. Olen itse aika tyytyväinen tuotokseen, joskin myös muiden kommentit ovat tervetulleita (esim tämän sivun kommentointiosioon, tai suoraan osoitteeseen ajanhallintablogi@gmail.com).

Aloittamisen vaikeutta liippaa myös aihe myöhässä olo ja myöhästely. Se on itse asiassa minulle itselleni ollut kautta aikain jokseenkin haasteellinen osa-alue. Olen kuulunut siihen ryhmään väestöä, jota Diana DeLonzor kirjassaan ”Never be late again” kutsuu termillä Punctually challenged (vapaa käännöstäsmällisyysvammaiset). Alan kuitenkin pikkuhiljaa pääsemään eroon tästä vanhasta huonosta tavastani.

Ja niille joilla on taipumusta samaan: suosittelen muutosta parempaan. Sillä kysehän on huonosta tavasta. Senhän toki tiedättekin.

Miksi ja miten

Seuraavassa tiivistetty ote DeLonzorin kirjasta. Ajoissa oleminen on tärkeätä koska:

  1. Jatkuva myöhästely vaikuttaa itsetuntoosi. Ja madaltavasti tietenkin, sillä myöhästelemällä saat itsekin itsestäsi huonon kuvan.
  2. Myöhästelemällä vaikutat myös muiden ihmisten elämään. Jos neljä ihmistä odottavat sinua vartin, se tekee tunnin. Ja aika on rahaa. Kaikissa tapauksissa myöhäinen paikalle tulosi varmuudella häiritsee muita.
  3. Annat itsestäsi huonon kuvan. Ajan myötä arvostuksesi muiden silmissä laskee. Myöhästely koetaan itsekkääksi käytökseksi ja välinpitämättömyydeksi.
  4. Vaikutat urakehitykseesi negatiivisesti. Pomot kyllä huomioivat näitäkin seikkoja.
  5. Tässä kulttuurissa ajoissa olemista arvostetaan.

Syyt myöhästelyyn ovat usein henkilökohtaisia ja ne vaihtelevat. Niitä ovat kuitenkin huonon ajanhallinnan lisäksi erinäiset negatiiviset asenteet, tarve kontrolloida, huomionhakuisuus ja liiallinen itsekkyys.

Syiden ja niiden seuraamusten vellomisten sijaan mielestäni tärkeämpää on kuitenkin katsoa eteenpäin ja keskittyä tulevaan. Mikäli haluat muuttua, mikä avuksi?

1. Tee päätös että todella haluat muuttua. Muuten et pääse mihinkään. Lupaa vaikka kaverillesi pullo Koskenkorvaa, jos myöhästyt seuraavan kuukauden aikana mistään tapaamisesta. Huomaat pian, että ajoissa olo tuntuu hyvältä. Jos jatkat tarpeeksi kauan, se muuttuu ehkä vain sitäkin kautta tavaksi.

2. Lopeta aikataulutus ihanneolosuhteiden mukaan. Tämä oli itselleni vaikuttava muutos. Jostain syystä suunnittelin aikaisemmin aikatauluni ja siirtymiseni aina niin, että ”siirtymä pääkaupunkiseudun sisällä = 30  min”. Ja varmasti vuosien varrella olen 30 minuutissa onnekkaasti ja menestyksekkäästi siirtynytkin vieraaseen paikkaan toisella puolella kaupunkia puolessa tunnissa. Mutta ne ovat olleet ehkä enemmän poikkeustilanteita.

DeLonzorin mukaan en onneksi kuitenkaan ole yksin: monilla ihmisillä on taipumus suunnitella sen yhden ihannesuorituksen mukaan.

Vaihda realismiin, ja suunnittele realistisesti! Varaudu suunnitelmaa tehdessäsi  myös todennäköisiin poikkeustilanteisiin.

3. Pyri aina saapumaan paikalle hieman etuajoissa. Jos kuulut siihen ryhmään, joka aina pyyhältää palaveriin paikalle minuuttia vaille, yritä muuttaa asennettasi. Koita tulla paikalle jo 10-15 min etukäteen. Opettele nauttimaan tästä ylimääräisestä ajasta. Ota vaikka mukaan joku tutustumista vaativa raportti jota voit selailla. Tai jos sinulla on läppäri, voit jopa antaa itsellesi luvan ”surffailla”!..

Muutos on monille suuri… Paikalla etukäteen, ajattele!

4. Kunnioita sitoumuksiasi. Jos olet luvannut tehdä jotain, tee se kunniallisesti ja täsmällisesti. Älä protestoi passiivisesti tulemalla myöhään. Koita sen sijaan työstää taitojasi kieltäytyä asioista. Koska lupautuessasi oli se hetki, jolloin olisit voinut vaikuttaa asiaan.

Jos tämä on sinun heikko kohtasi, varmasti tunnistat myös seuraavan tapahtumaketjun: 1. Lupaat jotain 2. Et haluaisikaan lähteä 3. Lähdet vastahakoisesti 4. Ehkä myöhästelet 5. Jälkeenpäin toteat, että sehän oli HAUSKAA! Miksiköhän vastustelin?

Opettele jättämään passiivinen protestointi kokonaan taaksesi.Go with the flow. Älä tuhlaa energiaasi vastusteluun. Varsinkin jos kuitenkin tulet tekemään sen.

Yllä olevat tekniikat toimivat. Voit myös tutustua syvemmin aiheeseen DeLonzorin kirjassa Never Be Late Again: 7 Cures for the Punctually Challenged.

 

Lopuksi

Muuten onkin jo kulunut kuukausi sitten viime sivustopäivityksen. Meillä töissä, kuten varmasti monessa työpaikassa muuallakin, on eletty hektisiä aikoja. Fokus on ollut siellä, missä sen näinä aikoina on pitänyt olla. Lisäksi aikaani menee muihin projekteihin, joista ehkä joskus lisää.

Arvelisin seuraavan päivityksen tulevan taas noin kuukauden päästä. Mutta saatan yllättää. Liity postituslistalle niin pysyt ajan tasalla!

Vielä kerran, kiitos että seuraatte blogia ja käytte sivustolla.

Kevään jatkoa, ja ensi kertaan,

-HTJ

Myös blogi ELÄÄ!

Kohti kevättä

Viimeisen kuukauden aikana olen lisännyt osiot ”Sähköpostien hallinta”, ”Muita ajanhallinnan tekniikoita”, sekä nyt viimeisimpänä ”Tehtävien hallinta”. Lisäilen alasivuja näihin osioihin sitä mukaan kun niitä syntyy.

Mutta muuten tämä blogiosio ei suinkaan ole ainoa ”elävä” asia tällä sivustolla. Se on itse asiassa ainakin toistaiseksi jopa sivuroolissa! Blogissa näen itseni jatkossa kirjoittamassa sellaisista ajanhallintaan ja tuottavuuteen liittyvistä aiheista, jotka eivät välttämättä ole ihan perusoppikirjamateriaalia. Tällä hetkellä pääpaino on kuitenkin asiasisällön lisäämisessä itse sivuston runkoon.

Uusien alasivustojen lisäämisen ohella seuraava kokonaan uusi osio tulee olemaan aiheesta itsensä motivointi. Aloittaminen on usein tekemisessä jopa se vaikein asia, ja monille kynnys aloittaa mitä tahansa uutta on korkea. Pääsen toivovattasi jakamaan muutaman ajatuksen tämän dilemman taklaamisesta vielä Maaliskuun aikana. Vähän esimakua aiheeseen kuitenkin heti perään…

The now habit ja The Unschedule

Oletko koskaan miettinyt miten vähän aikaa päivässä on oikeastaan itse TYÖN tekoon… Siis hä? Mitä tarkoitan?

Neil Fiore rohkaisee kirjassaan Now Habit: A Strategic Program for Overcoming Procrastination and Enjoying Guilt-free Playkääntämään kalenterisi nurin ja luomaan ”epäkalenterin” (vai mitenköhän unschedule pitäisi kääntää?..). Sellaiseen merkataan ENSIN kaikki hauskat asiat. Eli juurikin ne ”palaverit”, mitkä lähes aina jätetään kalenterista pois. Lopputulos voi silloin näyttää esimerkiksi tältä:.

mini-unschedule

Katsoessani omaa unscheduleani voin vain ihmetellä miten koskaan ehdin saamaan mitään aikaiseksi! Kun teet töitä, muista siis aina että käytettävissä oleva aika tuottavaan työhön on rajallinen. Se on asia joka usein unohtuu, kun kalenterissa näkyvät vain kaikki työasiat.

Kun siis teet töitä, tee sitä kovaa, ja nauti siitä! Unschedulen idea on pitää palkinnot – tauot, harrastukset, kaverit – jatkuvasti mielessä, niin että jaksat tsempata paremmin. On vain itsestäsi kiinni, paljonko näitä kivoja aktiviteetteja riittää.

Kokeile sinäkin tehdä oma unschedulesi!

Lopuksi

Muuten ei muuta kuin aurinkoista Maaliskuuta! Toivottavasti saamme Maaliskuussa paljon valoisia ja aurinkoisia päiviä!

-HTJ

Uusi ajanhallinnan sivusto!

Tervetuloa!

Tervetuloa uudelle ajanhallintaan ja sen tekniikoihin keskittyvälle sivustolleni. Tulen päivittämään tätä sivustoa säännöllisesti, joten tule toistekin.

Sivustolle on tulossa paljon mielenkiintoista materiaalia kevään mittaan. Tulevaa sisältöä ovat mm. seuraavat aiheet:

  • Tehtävien hallinta
  • Sähköpostien hallinta (miten ratkaista 2000 meiliä inboxissa -dilemma)
  • Tehokas työpiste
  • Asioiden aloittamisen taito ja saamattomuuden taklaaminen
  • Mobiiliratkaisuja ajan hallintaan
  • Siisteyden ylläpito
  • Rentotuminen ja rento tekeminen

Kehotan sinua kokeilemaan uusia ideoita myös omaan työntekoosi. Aika pienillä tuunauksilla, voit saada yllättävän suuria arkipäivän hyötyjä.

Toivotan sinulle antoisaa ja mielenkiintoista matkaa ajanhallinnan maailmaan.

-HTJ